Monthly Archive for January, 2010

iPad / iSlate / iBook / iTablet / iGuide ?

Steve Jobs pitää Applen lehdistötilaisuuden kahdeksantoista tunnin kuluttua (tänään ti 27.1.2010 klo 20 Suomen aikaa). McGraw-Hillin toimitusjohtaja varmisti juuri huomisen Applen Tabletin julkistuksen. Nimeä ei tälle tuotteelle vielä ole, vaikkakin otsikossa olevia nimiä on spekulaatioissa esiintynyt, joista osa onkin Applen rekisteröimiä.

(from Mashable)

Apple Tablet Mockup

Tabletit
Tabletit eivät itsessään ole uusi keksintö. Alan Kayn Dynabook -konsepti vuodelta 1970 on ensimmäisiä kuvauksia dynaamisista kirjoista. Apple Insiderin artikkeli tarjoaa loistavan katsauksen tablettien historiaan lukuisine graafeineen: The inside track on Apple’s tablet: a history of tablet computing. Lukemisen arvoinen on myös Gruberin artikkeli Daring Fireballissa: The Tablet.

Nykyisen PC:n tuominen pieneen kosketusnäytölliseen laitteeseen sellaisenaan ei ole osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Applen lisäksi muutkin valmistajat yrittävät markkinoille uuden sukupolven laitteilla (elektronisista kirjoista kirjoitukseni lopussa). Näistä esimerkkinä Dellin konsepti sekä huhuttu Google/HTC -tabletti. Olisiko Applen iPhonen päälle rakentama käyttöliittymä ja ekosysteemi kuitenkin ensimmäinen varsinainen askel?

Konseptit
En muista artikkelia, mutta joku mainitsi julkaisijoiden vieneen kirjailijoiden ja toimittajien vapauden. Tämä lienee verrattavissa siihen, mitä levy-yhtiöt tekivät musiikille. Olisiko nyt webin aikakautena mahdollista siirtyä eteenpäin? Itse odotan julkaisuliiketoiminnan murrosta. Pienenä aamurutiineihini kuului aina Hesarin lukeminen (sekä tietenkin kuukausittainen Tieteen Kuvalehti). Viimeisten vuosien aikana suurin osa uutisten ja artikkeleiden lukemisesta on kohdallani siirtynyt webiin. Tämä on johtanut lähes pakonomaiseen tarpeeseen kahlata läpi satoja päivittäisiä artikkeleita joita Google Readeriin ilmestyy. Lisäksi kaipaan toimituksellista sisältöä ja taustoitusta artikkeleihin, joita vain harvoissa uutisissa on. Osa aikakauslehdistä tätä tarjoaisi, mutten ole löytänyt pahemmin aikaa näille. Mieluummin luen ns. rauhallisina hetkinä kaunokirjallisuutta.

Hyvä tapa tutustua mahdollisiin käyttöliittymiin on lukaista läpi New York Timesin artikkeli joulukuun lopulta ja katsoa alla olevat konseptivideot elektronisesta aikakauslehdestä (Time Inc.:in Sports Illustrated sekä Bonnier).

Elektroniset kirjat
Vuosi 2009 kului lukuisten elektronisten kirjojen ilmestyessä markkinoille: Amazon Kindle, Barnes & Noble Nook, Sonyn Reader ja viimeisimpänä Skiff Reader ovat esimerkkejä laitteista, jotka perustuvat elektroniseen paperiin (tabletit taasen käyttävät tavallisia nestekidenäyttöjä). En usko, että näistä on massamarkkinoille, vaikkakin USAssa Kindle ja Nook ovat myyneet ilmeisen hyvin. Asetelmaa saattaa muuttaa joustava paperi, jollaisia on tulossa markkinoille mahdollisesti vielä tämän vuoden kuluessa:

(from Inhabitat)

LG:n joustava elektroninen paperi

Aikeenani oli kirjoittaa laajempi katsaus julkaisuliiketoimintaan, mutta jotenkin Applen julkistus ehti väliin. Ehkä onkin parempi punnita markkina uudestaan huomisen jälkeen ja palata aiheeseen myöhemmin.

Burj Khalifa – why 828 meters?

Sheikh Mohammed bin Rashid al-Maktoum, Dubai’s ruler, surprised the world on Monday with a last minute change in name:

“The world’s tallest point should be associated with big names and I hereby officially announce Burj Khalifa bin Zayed.”

Former Burj Dubai is now named after Sheikh Khalifa Bin Zayed ruler of Abu Dhabi and President of the United Arab Emirates. Probably the latest $10 billion Dubai received from Abu Dhabi to pay Nakheel bond on December 14, 2009 is the reason behind the name change.

Burj KhalifaPhoto by Time

Fireworks explode around the Burj Khalifa during the opening ceremony.

The official height of the tower was announced as 828 meters during the inauguration ceremony last Monday. It seems that the CEO of Emaar pushed the height (check out also my earlier post Building Burj Dubai) as according to a blog post in The National (Jan 7):

From the beginning of the design process, Mr Alabbar insisted on the incorporation of the number 8, according to Adrian Smith, the designer of the Burj Khalifa.

Alabbar also told that the project did not need any financing and Emaar made profit (via Emirates Business).

The opening ceremony was a spectacular show. Unfortunately I wasn’t able to locate the official footage in HD, but here are the opening fireworks by ITN News (the last 3 minutes are the best):

According to the media the total cost for the Burj Khalifa project was about US$1.5 billion. However a figure of US$4 billion is mentioned several times in Skyscrapercity discussions. It is interesting to note that if the 1 billion euro figure is correct, the cost is same as the world’s largest passenger vessel’s; MS Oasis of the Seas maid its maiden voyage on 5th December 2009 (photo of the ship while still in Finland).

And the world record for the highest building BASE jump was made on 8th January 2010 – 672 meters (why is there always errors in the details, like the height in this one by BBC):

Burj Dubai – 824.6m – opens today

The tallest man-made structure ever built – Burj Dubai – is to be officially opened today, 4 January 2010. The ceremony starts at 20:00 UAE. The finale will feature 10,000 firework effects on and from the tower, Ahmad Al Matrooshi, managing director, UAE, Emaar Properties, said.

Under the patronage of His Highness Shaikh Mohammed Bin Rashid Al Maktoum, UAE Vice President, Prime Minister, and Ruler of Dubai, Emaar is pleased to announce the inauguration of the Burj Dubai on the fourth anniversary of is Highness’ Accession as the Rule of Dubai on 4 January 2010. (source)

Downtown Burj Dubai

Downtown Burj Dubai

The construction began on 21 September 2004 (excavation commenced in January 2004), with the exterior of the structure completed on 1 October 2009. The completion day has been delayed a few times, and the interiors are to be completed by the end of year 2010. The final height of the building will supposedly be announced too, but according to Fury on Skyscrapercity:

IMO this thing is 818.0 as per the plans measured from the floor of the ground level to the top of tier 30. The CTBUH‘s height to tip will include the 6.0 meter high concourse level beneath the ground level and the ~0.6 meter high beacons on the top = 824.6 meters.

From the top of Burj DubaiPhoto by Imre

From the top of Burj Dubai

Now I need to find a live stream. Maybe Livestation?

Vuosi 2010

Julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni tasan kolme vuotta sitten – vuonna 2007. Alun aktiivisuuden jälkeen aikaa rupesi viemään muun muassa gradu, mutta ennen kaikkea Facebook ja Twitter muuttivat täysin tavan jakaa. Olen informaatiotulvan keskellä ruvennut entistä enemmän kaipaamaan taustoitettua ja jäsennettyä sisältöä sekä uutisten suodatusta. Uskon, että lukeminen ja julkaiseminen tulevat radikaalisti muuttumaan; tähän palaan lähipäivinä.

Jatkossa tulen kirjoittamaan pääosin suomeksi, sillä olen huomannut, etten viime vuosina ole pahemmin enää tällä kielellä kirjoittanut. Osa lainauksista, linkeistä ja muusta tulee luonnollisista syistä olemaan englanniksi. Katsoin juuri, että minulla on WordPressissä 23 draftia. Osa vain otsikoita, osa pidemmälle pohdittuja.

Loistavaa alkanutta vuotta!